Työpaikkaliikuntaa

Hellittihän se flunssakin, vaikka olo alkoi tuntua välillä jo epätoivoiselta. Olisi tehnyt mieli lenkille, mutta oli vain pidäteltävä. Mutta tällä viikolla olenkin saanut korvausta oikein kunnolla. Maanantai-illan vietin vielä ahertaen lauserakenteen tenttiä, joka ei kyllä mitenkään huipusti mennyt. Jätin jopa huolimattomuuksissani yhden tehtävän vastaamatta. Siis minä, joka olen juuri opettanut opiskelijoille, että: "Tenttiin vastaamisen tärkein asia on lukea tehtävänanto huolellisesti." No, tunnettuahan on, että suutarin lapsilla ja niin edelleen ;)

Mutta tiistaina päästin itseni taas irti suunnistuksen merkeissä. Joutenlammen kangasmaastoissa oli mukavaa hortoilla, sillä valitettavasti minun suunnistukseni oli lähinnä sitä. Maasto oli ehkä vähän liian nopea minun taidoilleni, en malttanut kunnolla suunnistaa, joten hukassahan sitä oltiin muutaman kerran. Tein taas, ties monennenko kerran, pyhän päätöksen vauhdin hidastamisesta.

Keskiviikkona oli Flooran päivän kunniaksi vuorossa amk vastaan yliopistokeskus -mittelö Kampussoudussa. Kyse oli ensimmäistä kertaa järjestetystä happeningistä, jossa molempien opinahjojen henkilökunta ja opiskelijat kisasivat joukkuemölkyssä, köydenvedossa ja soudussa. Itse olin amk:n soutujoukkueessa. Ilma ei meitä suosinut, välillä tuli rakeita taivaan täydeltä, mutta kisat saatiin käytyä läpi, ja hip hei: voitimme koko roskan 4 - 0! Soutaminen oli hauskaa, ja porukkamme souti hyvin yksiin. Suurin kiitos hyvin menneestä veneretkestä kuuluu kuitenkin perämiehellemme Mikolle, joka hoiti homman kotiin erittäin ammattitaitoisesti.

Torstaina työpaikkaliikunta sen kun jatkui. Kainuun Liikunta oli järjestänyt yhteistyötahoineen työpaikkaliikunnan iltapäivän Kainuun Prikaatilla. Aluksi saimme kuulla Suomen Mielenterveysseuran eläkkeelle jäänyttä puheenjohtajaa Pirkko Lahtea, joka puhui erittäin asiantuntevasti työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Lahti muistutti meitä muun muassa yhteisten kahvihetkien tärkeydestä työpaikoilla. Tunsin heti piston sydämessäni, sillä joskus kiireessä tulee töissä vain haettua keittimestä kupillinen omaan työhuoneeseen ja hörpittyä se siinä kiireen lomassa konetta hakatessa. Mutta tästä lähtien yritän parantaa tapani. Monta muutakin tärkeää asiaa Lahti nosti esille.

Lahden jälkeen estradille nousi ikinuori Aira Samulin, joka laittoikin heti meidät notkistelemaan itseämme luentosalissa. Aira oli oma hersyvä itsensä, mutta täytyy tunnustaa, että minulle jäi hiukkasen epäselväksi hänen roolinsa työhyvinvoinnin kannalta. Eläkeläisten hyvinvoinnista ja kuntoilusta hän olisi ollut kyllä oikea persoona puhumaan. Mutta kuten Kainuun Sanomien kuvastakin näkyy: Aira Samulin sai yleisön hyvälle tuulelle.

Asiallisen ohjelman jälkeen olikin vuorossa sitten päivän liikuntapläjäys. Osallistuimme spinningiin (45 min.), kahvakuulaan (45 min.) ja haavipalloon (45 min.). Näistä kaksi viimeistä olivat minulle uusia tuttavuuksia. Kahvakuulaan tykästyin. Se vaikutti erittäin tehokkaalta harjoittelumuodolta. Ilmankos sitä ovatkin venäläiset voimamiehet aikoinaan harrastaneet. Kahvakuula näyttäisi olevan pienen surveyn perusteella voimalla tulossa lihaskuntoharjoitteluun, enkä ihmettele sitä lainkaan. Se on, kuten jo todettiin, tehokas, mutta sen lisäksi yksinkertainen ja monipuolinen harjoitteluväline. Yllätyksekseni huomasin, että Suomessa on jopa oma kahvakuulayhdistys.

Toinen uutuus oli siis haavipallo. Se ei minua ihan yhtä paljoa vakuuttanut, kuin kahvakuula. Minun (vähän likinäköinen) pallosilmäni ei oikein sovellu joukkuepallotteluun. Mieleeni palasi kouluajoilta muistikuvia, jossa juoksen aikani kuluksi kenttää päästä päähän, kun kukaan ei kuitenkaan minulle palloa syötä. Ja jos joku erehtyy syöttämään, niin kiinni sitä en ainakaan saa. Ymmärsin taas kerran sen, miksi en ole joukkuepallopeli-ihmisiä vaan enemmänkin yksin puurtaja. Mutta haavipallosta eli lacrossesta kiinnostuneillekin oma yhdistys löytyy.

Mutta takaisin torstaipäivään. Tekisi mieleni sanoa kuten ostoskanavan setä: "Eikä tässä vielä kaikki". Päätin nimittäin lähteä vielä sotkussa nautittujen maukkaiden munkkikahvien voimalla suunnistamaan. Se oli kyllä varsinainen tyhjennysharjoitus. Vimpelin vaaran rinteillä nähtiin loppumatkasta nelivedolla etenevä Tuula. Oli nimittäin energiat sen verran vähissä, että radasta selviäminen teki tiukkaa. Kyllä tuollainen kolmen ja puolen tunnin liikuntamaraton on minun kuntoiselleni ihmiselle hiukan haastavaa. Mutta siitäkin selvittiin, ja nyt vain yritän venytellä kipeitä lihaksiani huomiseksi kuntoon: nimittäin kauden ensimmäiset kisat odottavat Vaalassa. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

ps. Vielä pieni mummoilu-uutinen. Aaduska oli oppinut nousemaan istumaan ukkilassa ollessaan. Kyllä oli nohevaa tyttöä!