Torstaissa ollaan jo menossa, viikot kohti kesää vierivät vauhdilla, mikä on todella mukavaa harrastusten kannalta. Kohta alkaa nastareiden etsintä ja muiden vermeiden virittely, jess! Eilen panostin lihaskuntoon työpaikan jumpassa. Meillä on erittäin hyvä Vive-ohjaaja pitämässä jöötä meille jumppaajille. Viven ohjauksessa teimme harjoituksia painoilla jaloille, selälle ja yläkropalle. Päälle vielä venyttelyt ja ihana rentoutus, jonka aikana olinkin sitten jo lähes unten mailla. Työpaikkamme on edistyksellinen työhyvinvointiasioissa ja tarjoaa meille esimerkiksi ilmaisen jumpan viikottain sekä useita ilmaisia kuntosalivuoroja. Osaltaan kiitos kuuluu työpäikan HHV-tiimiläisille, jotka toimintaa organisoivat. En tiedä, miten tavallista tämä on, mutta itse pidän sitä tosi hienona juttuna, jonka pitäisi kannustaa ihmisiä pitämään huolta itsestään ja työkunnostaan.
Olen tällä hetkellä lapsenlikkana tyttären tyttärelleni (hän nukkuu nyt päikkäreitä, muuten kirjoittaminen ei kyllä onnistuisi). Siis mukavaa vaihtelua työpäivään. Käväisin aamulla töissä hoitamassa muutaman jutun, ja iltapäiväksi menen taas työpaikalle. Mutta kyllä tämä mummuna toimiminen vie sentään voiton. Olisinkin valmis kokopäivätoimiseen mummutteluun, jos se taloudellisesti vain olisi mahdollista. Ehkäpä joku kaunis päivä niin onkin.
Pääsin viime viikonloppuna kuuntelemaan erityisopettaja, isä Simo Röntyä, kun hän piti esitelmän siitä, kuinka isovanhemmat voivat toimia sukupolvien ketjun rakentajana. isä Simolla on monia hyviä ajatuksia siitä, miten isovanhemmat voivat siirtää lapsenlapsilleen arvoja ja perinteitä ihan normaalissa arkipäiväisissä asioissa. Parhaimmillaan tämä sukupolvet ylittävä kanssakäyminen onkin sitä, että tehdään tavallisia juttuja yhdessä. Siinä voi sitten kertoilla lapselle, miten asiat ovat ajan myötä muuttuneet, ja myös siitä, mitä itse ajattelee asioista. Yhdessä tekeminen myös kertoo mielestäni parhaiten siitä, että välitämme toisistamme. Eikä tässä isovanhempi - lapsenlapsi -suhteessa suinkaan isovanhempi ole aina se antava osapuoli. Itse ainakin koen saavani monin verroin enemmän tästä suhteesta, kuin pystyn antamaan. Jos maailmassa meno on liian hektistä, tulen hetkeksi tänne pienen tyttären luokse, ja ihme tapahtuu joka kerran: rauhoitun. Mikä onkaan sen arvokkaampi asia tällä hetkellä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti