Jotain uutta välillä

Silloin tällöin tekee hyvää kokeilla jotain uutta juttua. Tämän viikonlopun uusi juttuni oli hiihtosuunnistuksen ihmeelliseen maailman tutustuminen. Oman seuran seurapäivän yhteydessä lauantaina oli mahdollisuus tehdä hisu-harjoitus, jonka valmennusvastaavamme Jari oli oivallisesti laatinut. Aluksi suhtauduin ajatukseen vähän epäröiden: minulla on ollut hisusta sellainen kuva, että siinä suurinpiirtein kontataan lumihangessa sukset kainalossa rinteitä ylös. No, ehkä Jari oli ottanut huomioon myös meidät aloittelijat, koskapa ihan tuollaista kokemusta en onneksi saanut. Täytyy sanoa, että tykästyin hommaan siinä määrin, että katselen jo seuraavaa mahdollisuutta tätä lajia harrastaa. Mutta muutamia huomioita tein:
1) sukset saisivat olla riittävän lyhyet ja
2) hauiksessa saisi olla hiukka enemmän papua.
Luulen, että hisusta voisi saada innostusta talvikauden harjoitteluun. Se kun tuppaa ainakin meitsillä jäämään vähän vähemmälle.

Lauantaina meitä helli myös kevään kaunein ilma: pakkasta muutama aste ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tänään sitten etelä-Suomen lumisateet ehtivät tänne Kainuun korkeudellekin. Onneksi ennätin aamulla käydä vielä 13 km lenkin hiihtämässä. Tämän viikon liikuntamäärään (ja laatuun myös) olen kohtuullisen tyytyväinen. Mutta vielä voisi määrää lisätä, etenkin tässä kesää kohden mentäessä.

Sunnuntaihini kuului lisäksi siivousta, jota en sattuneesta syystä ollut ehtinyt aikaisemmin viikolla pois hoidella. Urakan jälkeen kävin moikkaamassa tyttären tytärtä Aadaa. Hän oli ollut viikonlopun ukkilassa, ja oli iloinen (jälleennäkemisestämme toivon minä). Aadalta tankkasin virtaa ensi viikon töihin, joihin tässä jo henkisesti alan valmistautua.

Mietteitä viikon varrelta

Viikko on taas täysi (arkiviikko siis). Tosin minulla on koko ajan tunne, että nyt on jo lauantai, koska olen viettänyt tänään lomapäivää. Ihana aurinkoinen ilma suosi minun loman viettoani. Aloitin aamun hiihtoladulla. Pertsaa pitkästä aikaa. Olen vieroksunut perinteistä hiihtoa, koska suksien pidon kanssa on ollut aina niin ja näin. Mutta nyt voitelu oli osunut täydellisesti nappiin, kiitos taas Urheilu-Ampan. Nautin mukavasta kympin lenkistä seuranani muutama eläkeläinen. Eläkeläiset ovat mukavaa seuraa ladulla, koska he vähintään tervehtivät, ja monet juttelevatkin. Heillä on aikaa, eikä siellä mennä veren maku suussa. Heille myös liikunnan sosiaalinen puoli on ilmiselvästi tärkeää.

Loppupäivän vietinkin sitten ex-sukulaisteni (kummallinen ilmaisu sinänsä) kanssa. Ex-sukulaisilla tarkoitan entistä miestäni sekä hänen sukuansa. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa. Olen onnellinen siitä, että välimme ovat hyvät siitä huolimatta, että mieheni kanssa aikoinaan eroon päädyimme. Ehkä siksi tuo termi 'ex-sukulainen' ei oikein riitäkään kuvaamaan suhdettamme. Käsitän heidät tavallaan vieläkin sukulaisiksi, ja toivoakseni tunne on molemminpuolinen. Nautimme tänään yhdessä mm. hirven sisäfileetä, mikä minulle ei olekaan jokapäiväistä herkkua. Osaltaan siksi, että syön punaista lihaa nykyään aika vähän, ja toisaalta siksi, koska en itse metsästä. Mutta hyvältä maistui.

Takana on aika vauhdikas viikko. Töissä tavallista kiirettä, ja lisäksi kahtena iltana kokouksia. Kevät on tällaiselle yhdistysihmiselle kiireistä aikaa. Tiistaina kokoustimme Sotilaskotiyhdistyksen kevätkokousta. Minulle myönnettiin siellä jäsenmerkki, jonka saavat kaikki yhdistyksen jäsenet, jotka ovat suorittaneet peruskoulutuksen. Merkki on historiallinen: se on otettu käyttöön jo vuonna 1927. Myös merkin luovutustilaisuus oli hieno: puheenjohtajamme puhui tekemämme vapaaehtoistyön tärkeydestä. Meille sisarille varusmiesten, vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevien naisten ja reserviläisten hyvinvoinnista huolehtiminen on sydämen asia. Olen edelleen innoissani uudesta harrastuksestani.

Vanhan harrastuksen lämmittelyä

Tulipa käytyä mutkamäessä pitkästä aikaa. Aikoinaan laskettelu kuului olennaisena osana talviini, mutta nyt on mennyt jo useampi vuosi niin, että olen käynyt ehkä yhden kerran talvessa mäessä taikka en ollenkaan. Nyt kuitenkin oli tarjolla hyvää seuraa, jota ilman laskettelukaan ei ole mistään kotoisin. Porukassa oli mukana mm. kummipoikani (6 v.), joka laskettelee jo kuin vanha tekijä sekä mummun mussukka, joka kylläkin vietti lähes koko kolme tuntia unten mailla, mitä nyt välillä vähän ruokaa tankkasi.

Mutta lasketteluun: yllättävää kyllä, homma tuntui heti ensimmäisestä laskusta alkaen jaloissa. Lähinnä polvissa ja etureisissä. Lihaskunto on varmasti muuten hyvä, mutta joka kerta uudessa lajissa löytyy myös "uusia lihaksia". Ja hyvä niin.

Kohteenamme oli rinnekeskus Paljakka, joka on mukavan rauhallinen paikka perheille. Tänään siellä oli todella väljää ja ilmakin oli suosiollinen. Oikeastaan ainoa asia, josta voisin Paljakalle antaa miinuksen on se, että ravintolassa jätteitä EI LAJITELLA, joka nykyaikana tuntuu todella kummalliselta. Mutta heillä lienee syynsä.

Muuten viikon osalta liikunta jäi vähemmälle kuin oli tarkoitus. Eli edelleen jäi petrattavaa ensi viikolle. Katsotaan, mitä keksitään!

Mummoilemassa taas

Torstaissa ollaan jo menossa, viikot kohti kesää vierivät vauhdilla, mikä on todella mukavaa harrastusten kannalta. Kohta alkaa nastareiden etsintä ja muiden vermeiden virittely, jess! Eilen panostin lihaskuntoon työpaikan jumpassa. Meillä on erittäin hyvä Vive-ohjaaja pitämässä jöötä meille jumppaajille. Viven ohjauksessa teimme harjoituksia painoilla jaloille, selälle ja yläkropalle. Päälle vielä venyttelyt ja ihana rentoutus, jonka aikana olinkin sitten jo lähes unten mailla. Työpaikkamme on edistyksellinen työhyvinvointiasioissa ja tarjoaa meille esimerkiksi ilmaisen jumpan viikottain sekä useita ilmaisia kuntosalivuoroja. Osaltaan kiitos kuuluu työpäikan HHV-tiimiläisille, jotka toimintaa organisoivat. En tiedä, miten tavallista tämä on, mutta itse pidän sitä tosi hienona juttuna, jonka pitäisi kannustaa ihmisiä pitämään huolta itsestään ja työkunnostaan.

Olen tällä hetkellä lapsenlikkana tyttären tyttärelleni (hän nukkuu nyt päikkäreitä, muuten kirjoittaminen ei kyllä onnistuisi). Siis mukavaa vaihtelua työpäivään. Käväisin aamulla töissä hoitamassa muutaman jutun, ja iltapäiväksi menen taas työpaikalle. Mutta kyllä tämä mummuna toimiminen vie sentään voiton. Olisinkin valmis kokopäivätoimiseen mummutteluun, jos se taloudellisesti vain olisi mahdollista. Ehkäpä joku kaunis päivä niin onkin.

Pääsin viime viikonloppuna kuuntelemaan erityisopettaja, isä Simo Röntyä, kun hän piti esitelmän siitä, kuinka isovanhemmat voivat toimia sukupolvien ketjun rakentajana. isä Simolla on monia hyviä ajatuksia siitä, miten isovanhemmat voivat siirtää lapsenlapsilleen arvoja ja perinteitä ihan normaalissa arkipäiväisissä asioissa. Parhaimmillaan tämä sukupolvet ylittävä kanssakäyminen onkin sitä, että tehdään tavallisia juttuja yhdessä. Siinä voi sitten kertoilla lapselle, miten asiat ovat ajan myötä muuttuneet, ja myös siitä, mitä itse ajattelee asioista. Yhdessä tekeminen myös kertoo mielestäni parhaiten siitä, että välitämme toisistamme. Eikä tässä isovanhempi - lapsenlapsi -suhteessa suinkaan isovanhempi ole aina se antava osapuoli. Itse ainakin koen saavani monin verroin enemmän tästä suhteesta, kuin pystyn antamaan. Jos maailmassa meno on liian hektistä, tulen hetkeksi tänne pienen tyttären luokse, ja ihme tapahtuu joka kerran: rauhoitun. Mikä onkaan sen arvokkaampi asia tällä hetkellä?

Viikonlopun mietteitä

Viikonloppu on taas takana. Kuten arvelinkin, lauantaina jouduin käymään vielä töissä. Mutta hyödynsin työmatkat sauvakävelemällä ne. Siitä tulikin puolentoista tunnin mukava lenkki ja paluumatkalla jopa aurinkoisessa säässä. Tänään kävin juoksemassa 55 min. Yritin tarkoituksellisesti pitää hidasta vauhtia, ja syke pysyttelikin alle 160, paitsi lopussa, kun piti päästä ohi parista reippaasta koiranulkoiluttajasta. Fiilis on hyvä: tälle viikolle tuli neljä kuntoilukertaa, yhteensä 4 tuntia 20 minuuttia, josta 38 % juoksua, 35 % sauvakävelyä ja 27 % hiihtoa (kertoo treenit.net). Lihaskuntoharjoittelu kuitenkin jäi, siihen täytyy yrittää ensi viikolla panostaa.

Ilmoittauduin Kainuun Rastiviikolle, joten yksi konkreetinen tavoite ensi kesälle on jo olemassa. Rastiviikko on kuulunut kesääni 90-luvun alusta (herranen aika, kohta saan varmaan 20-vuotismitalin!!). Se on yksi kesän kohokohdista ja nyt erityisen mukavaksi sen tekee ajatus siitä, että olen saamassa toivottavasti tuleville vuosille kaverin Rastiviikolle: olen nimittäin kahtena kesänä käynyt perhesarjassa suunnistamassa kummipoikani (nyt 6 v.) kanssa, ja toiveissa on, että jälleen tulevana kesänä reissuun lähdetään yhdessä.

Aamulla kävin kirkossa hoitamassa vähän hengellistäkin terveyttä välillä. Meillä onkin täällä varmasti yksi Suomen kauneimmista kirkoista. Kannattaa piipahtaa katsomassa, jos täällä päin liikkuu. Kirkon jälkeen poikkesin vielä moikkaamassa tyttären tytärtä, hän oli parantunut flunssasta, mutta tauti oli valitettavasti siirtynyt äitiin. Niinpä se taitaa olla, että vilustus kiertää yleensä kaikki perheenjäsenet. Itse olen onneksi toistaiseksi säästynyt flunssalta tänä talvena. Yleensä se iskee minuun juuri silloin, kun innostun vähän enemmän treenaamaan, mutta tämä treenikärpäsen purema on ollut poikkeuksellinen siinä suhteessa (onneksi).

Paluu työn ääreen

Tänään siis palasin taas työn ääreen muutaman lomapäivän jälkeen. Paluu sujui suhteellisen kivuttomasti, koska päivä oli niin hektinen, ettei lomafiiliksiä ehtinyt edes kaivata. Huomenna sama meno jatkuu, ja näillä näkymin vielä vähän viikonloppunakin. Mutta tällaisena irtisanomisten talvena yritän ajatella positiivisesti, että minulla on sentään töitä. Ja kyllä minä työstäni nautin, ei sitä varmaan muuten jaksaisikaan. Onneksi kuitenkin hallitus tuli järkiinsä, ja pyörsi pyhät sanansa eläkeiän nostamisesta. Harkitsin jo puoluekannan vaihtamistakin...

Kuntoilusta pidän tänään vapaata ja aion keskittyä lähinnä tv:n katseluun. Ohjelmassa ovat:
- Kuningaskuluttaja
- Kotikatu
- Satuhäät
- Meidän häät

... eli juuri tällaisen keski-ikäisen naisen omaa ohjelmistoa. Tosin en tiedä, miksi olen tuohon torstain häämaratoniin koukkuun jäänyt, kun ei kyseisiä juhlia ole ainakaan omalla kohdalla suunnitteilla.

Ruokaakin laitoin äsken pitkästä aikaa. Itsekseen elellessä ei juurikaan tule isommin kokkailtua. Mutta nyt toteutin aikoinani sisareltani saaman reseptin: keitä pastaa, höyrytä parsakaalia, sekoita aineet ja lisää pestoa. Nam. Eikä ole hirveästi kaloreita, jos malttaa peston kanssa pysytellä aisoissa. Taidan ottaa huomenna jämät lounaaksi töihin.

Hieno päivä

Hieno päivä takana. Sain viettää koko aamupäivän (ja vähän ylikin) tyttärentyttäreni kanssa. Meillä oli oikein lokoisaa: lueskelimme, lauleskelimme, seurustelimme ja tietenkin söimme ja välillä vähän nukuimmekin. Hän kyllä valloittaa minut joka kerta uudelleen olemalla oma aurinkoinen itsensä. Osaan kyllä arvostaa tilannetta, jossa lapsenlapsi asuu samalla paikkakunnalla. Ikävä olisi todella kova, jos he muualle muuttaisivat. Minulle on käynyt varmasti samoin kuin monelle muullekin mummulle ennen minua: aikaisemmin olin sitä mieltä, että koko mummoilu on yliarvostettua, ja mummut vähän höppänöitä. Mutta annas olla, nyt olen kyllä täysin myyty tämän meidän prinsessan vuoksi. Varmasti hän on antanut minulle myös "mummuenergiaa", ja alankin olla sitä mieltä, että monissa asioissa yksi mummu vastaa kahta ei-mummua.



Ennätin kyllä kuntoillakin tänään. Kävin hiihtämässä 13,5 km luistelemalla. Hyvin luisti, mikä voidaan osaltaan laskea kyllä vastavoideltujen suksien ansioksi. Voitelusta huolehti asiantuntevasti Urheilu Amppa, kuten muutaman kerran aikaisemminkin (ja tämä ei ole mikään maksettu mainos). Paikallislehdessä kyseltiin taannoin parhaita suksenvoiteluvinkkejä, ja parikin naisihmistä suositteli hankkimaan oman hovivoitelijan. Mutta ellei sellaista ole saatavilla, niin kannatan kyllä asiantuntijan puoleen kääntymistä.



Ilta menikin sitten oman suunnistusseuran johtokunnassa. Kokouksillamme on tapana venähtää, mutta käsittelyssä oli nytkin tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi seuratyöntekijätuen hakeminen ja vuosikouksen valmistelu. Olen ollut seuran sihteerinä vuoden alusta, ja se on kyllä hyvä näköalapaikka siihen, mitä seurassa tapahtuu. Olen myös sitä mieltä, että toimihenkilöpestejä pitää säännönmukaisesti kierrättää, jotta hommat eivät tule liian raskaiksi. Toisaalta mahdollisimman monen henkilön talkoopanosta tarvitaan, sen avullahan seurat pyörivät.



Niin siis kului tämä lomapäiväni. Huomenna sitten palaan taas työn pariin, ja sitten onkin uudet jutut.

Päivitystä

No niin, hyvin on kunnonkohotuskausi alkanut. Eilen illalla kävin 45 minuutin juoksulenkin (tosin vähän kävelyäkin mukaan mahtui). Syke vaan nousee luvattoman korkealle, joten pitänee tyytyä hetken aikaa vielä kevyempään ja pidempään lenkkiin. Mutta into on kyllä kova.

Tämä ilta menikin sitten muiden harrastusten parissa, olin päivystämässä paikallisessa Sotilaskodissa eli Sotkussa. Kyseessä on verrattain uusi harrastus minulle, mutta olen siihen jo kovasti tykästynyt. Se on toimintaa, jossa voi oikeasti tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ja tulihan siellä myös nautittua 1 kpl niitä ihania, tuoreita munkkeja. Jonka takia pitäisi varmasti huomenna sitten taas terästäytyä liikunnan pariin. Sotkuhommissa olen päässyt vasta tekemään perinteistä kassatyötä, mutta olen kyllä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi myös metsäkeikoille. Se voisi olla mukavaa vastapainoa tälle normaalille kaupunkipäivärytmille. Ja ainakin metsäkeikoilla mukana olleet sisaret kehuvat sitä parhaimmaksi tavaksi nauttia sotilaskotityöstä. Tästä uudesta harrastuksestani saan kiittää työkaveriani Saaraa, joka minut kutsui mukaan. Toivottavasti minä saan itsekin houkuteltua mukaan uusia sisaria.

Kuntoilun ja bloggaamisen aloittelua

Tänään tein taas kerran sen suuren päätöksen: kesäksi kuntoon. Ja jotta se tällä kertaa onnistuisi, päätin myöskin jakaa yritykseni muiden kanssa tässä blogissani. Ehkäpä julkisen nöyryytyksen pelko saa minusta irti enemmän kuntoilun saralla. Itse useita kuntoilublogeja seuranneena tiedän myös, että kohtalotoverin uurastuksesta kuntoilun ruusuisella polulla voi saada itselle vinkkejä ja tsemppiä. Hyvä esimerkki on Suvin kuulumisia. Meillä näyttää Suvin kanssa olevan yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mm. suunnistus. Suvia aion seurata edelleenkin.

Tavoitteenani on saada muutama kilo painoa pois kesäksi. Mutta vieläkin suurempi tavoite on saada kuntoa kohoamaan niin, että voisin osallistua muutamiin juoksu- ym. tapahtumiin ensi kesänä. (Koko) maratonille en sentään vielä havittele, mutta paikallinen soututapahtuma, Jukolan viesti ja puolimaratoni voisivat ainakin olla ohjelmassa.

Tähän saakka olen ollut lähinnä satunnainen liikkuja. Välillä innostun niin, että hiki lentää. Mutta välillä menee viikkoja, että en juurikaan mitään saa tehtyä. Nyt takana on ns. nössöttelyhelmikuu, eli lähinnä sohvan ja työpaikan väliä on autolla sahattu. Siis hyvät pohjat aloittaa!

Kuntoilua aion tehdä monipuolisesti. Tulevina päivinä ja viikkoina aion ainakin:
- hiihtää
- sauvakävellä
- juosta
- kuntosaleilla.

Lisäkannustimena liikkumiselle on maaliskuun alussa alkanut työpaikan kuntokisa, jossa puolen tunnin liikkumisesta saa yhden pisteen, kymmenellä pisteellä kuukaudessa saa yhden arvan, jolla taas voi voittaa matkalahjakortin. Aion olla vahvoilla arvontahetken koittaessa.

Toinen hyvä kannustin (toivottavasti) on treenit.netiin luomani oma treenipäiväkirja. Ehkäpä se innostaa keräämään tunteja ja kilometrejä. Jonkinlainen tarkempi suunnitelmakin olisi varmasti hyvä laatia. Ehkäpä hankkiudun kuntotestiin, jotta saan selville, mistä tässä oikein lähdetään (ja mitä kannattaa tavoitella).

Pahimpia esteitä kuntoilu-urallani tulee varmasti olemaan mukavuudenhaluni. Se täytyy nyt selättää keinolla tai toisella. Toivottavasti lisääntyvä auringonvalo pakottaa minut päivittäin ulos. Toinen este (tai ehkä pelkkä tekosyy) tulee varmasti olemaan kiireinen siviilielämä, johon työn lisäksi kuuluu tukku muita harrastuksia sekä lisäksi ihana tyttärentytär, jolle haluan edelleen antaa aikaani runsaasti. Mutta ehkäpä teemme vaunulenkkejä kevätauringossa.

Näillä fiiliksillä lähdetään siis maaliskuuhun.