Vertailun vuoksi...

...tutkin myös entisen kotikuntani hieman eri kokoluokan kirjastoa ja sen näkyvyyttä verkossa. Kyseessä on Jyväskylän kaupunginkirjasto. Nettisivujen etusivu on mukavannäköinen, etten sanoisi jopa tyylikäs - houkuttelee tutustumaan sivuihin (ainakin minut). Aukioloajat ja yhteystiedot löytyvät näiltäkin sivuilta helposti.

Aalto-kirjastojen (Keski-Suomen kirjastot) aineistohaku on näkyvän linkin takana, joten se löytyy helposti. Samaa kautta hoituu myös lainojen uusinta. Kirjastojen tietokantoja on kerätty suhteellisen runsaasti ja monipuolisesti linkeiksi, joka eittämättä helpottaa asiakkaan tiedonhakua. Ei tarvitse lähteä seikkailemaan kauemmas nettiin, vaan kaikki tarvittava löytyy näiden samojen sivujen kautta.

Lapset ja nuoret on otettu erityisesti huomioon esimerkiksi sivujen värityksessä. Lisäksi sivuilta löytyy kattavaa tietoa esim. lukudiplomista. Lapsia varten (ja miksipä ei aikuisiakin) Jyväskylän kirjastossa seikkailee myös Hurmilus-niminen kirjastolohikäärme, jolla on jopa oma blogi. Mukavaa! Muidenkin kirjastojen kannattaisi ehkä ottaa lemmikikseen oma lohikäärme.

Nuorille itse kirjaston sivuilla on ehkä vähemmän omia juttuja, mutta linkkien kautta sieltä pääsee NuortenLaturiin, joka on kaupungin tieto- ja neuvontapalvelu nuorille sekä nuorten aloitekanavalle.

Jyväskylän kaupunginkirjastolla on myös lukupysäkki, jossa esitellään uutta kaunokirjallisuutta. Lukupysäkki toimii myös nettisivuilla. Lisäksi sivuilta löytyy hengästyttävä määrä muita kirjallisuusaiheisia linkkejä, joten kirjavinkkaus toimii todella hyvin. Löytyypä sieltä jopa lista niistä sadasta kirjasta, jotka olisi luettava tässä elämässä.

Oma koti(kirjasto) kullan kallis

Päätin tutkia, miten oman, uuden kotikuntani yleinen kirjasto näkyy internetissä. Nettisivut ovat ensikatsomalta perin perinteisen näköiset. Yhteystiedot löytyvät kyllä helposti, mikä on luettava positiviiseksi. Monilla nettisivuilla nämä tärkeät tiedot ovat valitettavasti hautautuneet kaiken muun informaation joukkoon. Samoin aukioloajat ja kirjastoauton liikennöinti näkyivät selkeästi. Lisäksi yksi tärkeä tieto näkyi joka sivulla: sivujen päivitysaika.

Tiedonhaku-linkin alle oli kerätty muutamia asiakkaille tärkeitä linkkejä. Linkkilistaa voisi kuitenkin mielestäni vieläkin kehitellä edelleen. Interaktiivisuutta edustaa palautelomake. Positiivista oli myös perinnetietous-sivu, jossa kerrotaan Paltamon historiasta mm. ruokaperinteen ja rakennusten osalta. Lisäksi sivuilta löytyy sanataidekurssilaisten töiden esittelyä.

Ihmettelyä kuitenkin aiheuttaa se, miksi sivuilta ei löydy linkkiä Kainetiin, eli Kainuun verkkokirjastoon, josta löytyy kirjaston aineisto. Itse näkisin, että kirjastoaineiston haku on kuitenkin Se Tärkein Syy kirjastoille olla ylipäätään internetissä.

Ehkä tässä joudumme palaamaan taas pienten kirjastojen resurssikysymyksiin: Halua voisi olla, mutta tekijöitä ja aikaa ei. Harmi, sillä näkyminen verkossa palvelisi tänä päivänä varmasti huomattavasti laajempaa asiakaskuntaa, kuin pitäytyminen perinteisissä kirjastopalveluissa.

Miksi tämä kirja?

Lainaan tähän Tuija Aallon blogia, jossa Tuija taas kommentoi Jaakko Sannemannin esitystä tulevaisuuden kirjastosta (tämä on varmasti intertekstuaalisuuden huippu):

"voisiko kirjastolla olla persoonallisuus, ja miten se ilmenisi. Voisivatko kokoelmiin kirjoja valitsevat kenties pitää avoimesti blogia, jossa säännöllisesti kertoisivat, miksi mikäkin uutuuskirja oli päätynyt kokoelmaan?"

Täytyypä sanoa, että idea on mitä mainioin. Kirjastonhoitajahan tekee valinnat varmasti aina johonkin syyhyn nojaten. Syy voi olla esim. asiakkaiden mieltymykset, kirjaston tyyppi ja suuntautuneisuus, tai joskus valinnan syynä voivat olla myös kirjastonhoitajan omat mieltymykset. Mutta lukijana ja lainaajana olisi mielenkiintoista tietää, miksi tämä kirja on päätynyt tähän kirjastoon. Tuollainen blogi saattaisi kasvattaa myös muuten harvemmin lainattavien teosten lainauslukuja.

Kirjastot Twitterissä ja Facebookissa

Kirjauduin uteliaisuuttani Twitteriin tutkimaan, mitä kirjastoaiheeseen liittyvää sieltä löytyy. Espoon uusi Entresse-kirjasto siellä ainakin näytti olevan: http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17362;104382.

Twitter toimii ehkä parhaiten nopeaan tiedon välitykseen, mutta KYSYMYS 1: Kuinka moni asiakas sitä oikeasti käyttää? ja KYSYMYS 2: Kuinka kauan se sinnittelee? Nimittäin uudet sosiaalisen median palvelut näyttävät tulevan nopealla vauhdilla samalla kun entiset jäävät. Joten kukapa tietää, miten kauan Twitteriäkään käytetään? Mietin omassa vaatimattomassa päässäni, että voisiko saman asian hoitaa tiedottamalla kirjastojen omilla sivuilla ja laittamalla sinne RSS-syötemahdollisuuden? Säästyttäisiin myös moneen paikkaan tietojen päivittämiseltä.

Mutta vielä Entresse-kirjastoon: Sillä on myös oma blogi, se on lisäksi Facebookissa, Second Lifessa ja YouTubessa, joten aikaansa seuraava paikka näyttäisi olevan. Facebookissa löydöksiä oli enemmänkin, se taitaa olla tässä vaiheessa vielä tutumpi media sekä kirjastoihmisille että asiakkaille. Facebook myös antanee enemmän mahdollisuuksia interaktiiviseen keskusteluun: Asiakkaat (eli fanit) voivat kommentoida halutessaan Facebookiin.

Kirjastojen tiedottajille on avautunut kokonaan uusi työmaa sosiaalisen median parissa. Entäpä pienet kirjastot, joissa resurssit ovat muutenkin vähäiset? Kyllähän niidenkin pitäisi pystyä pysymään ajassa mukana, mutta mistä repiä resurssit? Yksityishenkilönä olen ainakin huomannut, että erinäisissä sosiaalisissa medioissa ”roikkuminen” on varsin aikaa vievää puuhaa.

Haluatteko muuten nähdä kauniin kirjastorakennuksen? Katsokaapa Facebookista Tyrnävän Myllykirjastoa ja ihastukaa! Voisin mennä sinne vierailulle jo pelkän ulkokuoren vuoksi.

ÄLYHYLLYILYÄ

Paikallinen sanomalehti (Kainuun Sanomat) kertoi eilisessä numerossaan Luvian kirjaston uudesta innovaatiosta: älyhyllystä. Samasta asiasta näkyy myös Uusi Suomi uutisoivan. Eli lyhyesti kerrottuna: Älyhylly mahdollistaa kirjastonkäyttäjien keskinäisen viestinnän. Lukija saa sitä kautta tietoonsa vaikkapa, mitä muut ovat kyseisestä kirjasta pitäneet tai mitä muita kirjoja tämän kirjan aikaisemmat lainaajat ovat lainanneet. Tulevaisuudessa palvelua on tarkoitus laajentaa siten, että siihen voitaisiin liittää esimerkiksi lukupäiväkirjoja.

Kuulostaa hyvältä sekä näin kirjaston käyttäjän, että kirjastoalaa opiskelevan mielestä. Uskon, että kirjaston käyttäjistä on mielenkiintoista tietää, mitä muut ovat teoksista tuumanneet. Itse asiassa palvelua voisi mielestäni kehittää myös siten, että se sallisi myös keskustelun jatkamisen. Aina ei ole lähellä kumppania, jonka kanssa voisi kirjaelämyksen jakaa. Miksipä sitä ei siis tekisi virtuaalisesti?

Älyhyllyn kautta lukija löytää esimerkiksi netistä ko. kirjaan liittyviä arvosteluja (mikäli nyt olen oikein ymmärtänyt jutun juonen). Se varmasti auttaa poimimaan juuri itseä kiinnostavia teoksia infovirrasta.

On mukavaa huomata, että kirjastoala edistyy tieto- ja viestintätekniikassa hyvää vauhtia ja myös palveluilla, jotka auttavat ja ilahduttavat suoraan kirjaston käyttäjää. Kävin myös uteliaisuuttani kurkkaamassa Luvian kunnankirjaston nettisivut, mutta ne eivät erilaisuudellaan sykähdyttäneet sen kummemmin.

Aikaa on kulunut ja vettä virrannut...

(jälleen kerran) ... siitä, kun viimeksi tänne bloggailin. Tämän sangen pitkän radiohiljaisuuden syynä voidaan ilman muuta pitää Nuppulinnan remonttia. Edes lupaamiani kuvia remontista en ole saanut tänne tuoduksi; toivottavasti jotain tapahtuu pian sillä rintamalla, jotta lukijatkin pääsevät osalliseksi remonttini riemuista.

Nyt olen saanut kuitenkin uuden kimmokkeen bloggailuun opiskeluihini liittyvän tehtävän muodossa. Kirjasto- ja tietopalvelualan erikoistumisopintoihin (joita teen Kajaanin amk:lle), kuuluu yhtenä tehtävänä blogin pitäminen. Blogissa on tavoitteena tarkastella kirjastojen näkyvyttä ja palveluja verkossa. Eli ainakin niitä aiheita tulen täällä lähiaikoina käsittelemään (kaiken muun mahdollisen lisäksi).

Vanhassa vara parempi

Aikaa on vierähtänyt ja vettä virrannut siitä, kun viimeksi olen kuulumisiani päivittänyt. Edellisen päivityksen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Yhdet yo-juhlat on perhepiirissä vietetty. Oikein mukavat ja ikimuistoiset juhlat, joissa tapasin monia sukulaisia ja tuttuja vuosien takaa. Emäntänä viihdyin hyvin, toivottavasti vieraatkin viihtyivät. Ilmojen haltija ainakin meitä suosi, taisi olla kesän lämpimimpiä viikonloppuja tuolloin.

Kesäkuussa oli sitten Venlojen viestin vuoro. Meillä venloilla oli kaunis suunnistussää Mikkelin raviradan maastoissa. Juoksin joukkueemme ankkurina, ja pääsin maastoon vasta illan koitteessa. Aikaa metsässä vierähtikin sitten parisen tuntia, mutta matkaakin oli kyllä yli kahdeksan kilometriä. Lienenköhän ikinä aikaisemmin niin pitkää matkaa suunnistanut? Tokkopa! Mutta niin sitä vain hengissä (vaikkakin varsin voipuneena) takaisin metsästä selvittiin. Sijoituksemme oli 664 (Kajaanin Suunnistajat 3).

Lomaakin olen ehtinyt viettää jo kolme viikkoa. Aloitin loman Tallinnan vierailulla. Olimme matkalla koko suvun voimin, neljä sukupolvea. Matka oli antoisa ja mukava. Erityisesti voin suositella hotelliamme Kalev Spata. Rauhallinen ja siisti kylpylähotelli aivan vanhan kaupungin kyljessä. Bonuksena erittäin ystävällinen henkilökunta. Vanhaa kaupunkia tuli kierreltyä ristiin rastiin. Nautimme myös hyvästä ruuasta ja kylpylähoidoista. Lisäksi tutustuimme miehitysajasta kertovaan museoon (Okupatsiooni ja vabadusvõitluse muuseum), jota myös suosittelen, jos Viron historia kiinnostaa. Museo löytyy osoitteesta: Toompea tänav 8. Kyllä voisin edelleen siteerata Juicea ja laulaa "Eesti on my mind." Kyllä sinne pitää päästä aina uudelleen, sydämestä osa on varmasti jäänyt sinne.

Mutta sitten käännyttiinkin jo heinäkuulle ja tuli Kainuun Rastiviikon vuoro. Tosin tänä vuonna sattuneesta syystä typistettynä minun osaltani kahteen päivään. Rymysimme Suomussalmella Pyykkölänvaaran korpimaisemissa, ja mukavaa oli. Kiitos järjestäjille, kaikki meni ainakin minun osaltani nappiin (jopa suunnistus!). Ensimmäisessä osakilpailussa olin 10., johon sijaan olen enemmänkin kuin tyytyväinen. Toisena päivänä juoksimme kummipojan kanssa perhesarjassa, ja sijoituksemme oli 37. Hyvä me!

Heinäkuussa on tapahtunut myös paljon muuta, olen muun muassa tullut puolikkaan omakotitalon omistajaksi. Kyseessä on 40-luvulla rakennettu lääkärintalo Kiehimänjoen rannalla. Eli iso projekti siellä on tiedossa. Luulen, että tämä blogini tuleekin jatkossa käsittelemään enemmän korjausrakentamista ja entisöintiä kuin muuta harrastetoimintaa (joka jäänee jäihin joksikin aikaa tämän uuden projektin myötä). Mutta kuvia ja tunnelmia remppakohteesta siis luvassa!

Työpaikkaliikuntaa

Hellittihän se flunssakin, vaikka olo alkoi tuntua välillä jo epätoivoiselta. Olisi tehnyt mieli lenkille, mutta oli vain pidäteltävä. Mutta tällä viikolla olenkin saanut korvausta oikein kunnolla. Maanantai-illan vietin vielä ahertaen lauserakenteen tenttiä, joka ei kyllä mitenkään huipusti mennyt. Jätin jopa huolimattomuuksissani yhden tehtävän vastaamatta. Siis minä, joka olen juuri opettanut opiskelijoille, että: "Tenttiin vastaamisen tärkein asia on lukea tehtävänanto huolellisesti." No, tunnettuahan on, että suutarin lapsilla ja niin edelleen ;)

Mutta tiistaina päästin itseni taas irti suunnistuksen merkeissä. Joutenlammen kangasmaastoissa oli mukavaa hortoilla, sillä valitettavasti minun suunnistukseni oli lähinnä sitä. Maasto oli ehkä vähän liian nopea minun taidoilleni, en malttanut kunnolla suunnistaa, joten hukassahan sitä oltiin muutaman kerran. Tein taas, ties monennenko kerran, pyhän päätöksen vauhdin hidastamisesta.

Keskiviikkona oli Flooran päivän kunniaksi vuorossa amk vastaan yliopistokeskus -mittelö Kampussoudussa. Kyse oli ensimmäistä kertaa järjestetystä happeningistä, jossa molempien opinahjojen henkilökunta ja opiskelijat kisasivat joukkuemölkyssä, köydenvedossa ja soudussa. Itse olin amk:n soutujoukkueessa. Ilma ei meitä suosinut, välillä tuli rakeita taivaan täydeltä, mutta kisat saatiin käytyä läpi, ja hip hei: voitimme koko roskan 4 - 0! Soutaminen oli hauskaa, ja porukkamme souti hyvin yksiin. Suurin kiitos hyvin menneestä veneretkestä kuuluu kuitenkin perämiehellemme Mikolle, joka hoiti homman kotiin erittäin ammattitaitoisesti.

Torstaina työpaikkaliikunta sen kun jatkui. Kainuun Liikunta oli järjestänyt yhteistyötahoineen työpaikkaliikunnan iltapäivän Kainuun Prikaatilla. Aluksi saimme kuulla Suomen Mielenterveysseuran eläkkeelle jäänyttä puheenjohtajaa Pirkko Lahtea, joka puhui erittäin asiantuntevasti työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Lahti muistutti meitä muun muassa yhteisten kahvihetkien tärkeydestä työpaikoilla. Tunsin heti piston sydämessäni, sillä joskus kiireessä tulee töissä vain haettua keittimestä kupillinen omaan työhuoneeseen ja hörpittyä se siinä kiireen lomassa konetta hakatessa. Mutta tästä lähtien yritän parantaa tapani. Monta muutakin tärkeää asiaa Lahti nosti esille.

Lahden jälkeen estradille nousi ikinuori Aira Samulin, joka laittoikin heti meidät notkistelemaan itseämme luentosalissa. Aira oli oma hersyvä itsensä, mutta täytyy tunnustaa, että minulle jäi hiukkasen epäselväksi hänen roolinsa työhyvinvoinnin kannalta. Eläkeläisten hyvinvoinnista ja kuntoilusta hän olisi ollut kyllä oikea persoona puhumaan. Mutta kuten Kainuun Sanomien kuvastakin näkyy: Aira Samulin sai yleisön hyvälle tuulelle.

Asiallisen ohjelman jälkeen olikin vuorossa sitten päivän liikuntapläjäys. Osallistuimme spinningiin (45 min.), kahvakuulaan (45 min.) ja haavipalloon (45 min.). Näistä kaksi viimeistä olivat minulle uusia tuttavuuksia. Kahvakuulaan tykästyin. Se vaikutti erittäin tehokkaalta harjoittelumuodolta. Ilmankos sitä ovatkin venäläiset voimamiehet aikoinaan harrastaneet. Kahvakuula näyttäisi olevan pienen surveyn perusteella voimalla tulossa lihaskuntoharjoitteluun, enkä ihmettele sitä lainkaan. Se on, kuten jo todettiin, tehokas, mutta sen lisäksi yksinkertainen ja monipuolinen harjoitteluväline. Yllätyksekseni huomasin, että Suomessa on jopa oma kahvakuulayhdistys.

Toinen uutuus oli siis haavipallo. Se ei minua ihan yhtä paljoa vakuuttanut, kuin kahvakuula. Minun (vähän likinäköinen) pallosilmäni ei oikein sovellu joukkuepallotteluun. Mieleeni palasi kouluajoilta muistikuvia, jossa juoksen aikani kuluksi kenttää päästä päähän, kun kukaan ei kuitenkaan minulle palloa syötä. Ja jos joku erehtyy syöttämään, niin kiinni sitä en ainakaan saa. Ymmärsin taas kerran sen, miksi en ole joukkuepallopeli-ihmisiä vaan enemmänkin yksin puurtaja. Mutta haavipallosta eli lacrossesta kiinnostuneillekin oma yhdistys löytyy.

Mutta takaisin torstaipäivään. Tekisi mieleni sanoa kuten ostoskanavan setä: "Eikä tässä vielä kaikki". Päätin nimittäin lähteä vielä sotkussa nautittujen maukkaiden munkkikahvien voimalla suunnistamaan. Se oli kyllä varsinainen tyhjennysharjoitus. Vimpelin vaaran rinteillä nähtiin loppumatkasta nelivedolla etenevä Tuula. Oli nimittäin energiat sen verran vähissä, että radasta selviäminen teki tiukkaa. Kyllä tuollainen kolmen ja puolen tunnin liikuntamaraton on minun kuntoiselleni ihmiselle hiukan haastavaa. Mutta siitäkin selvittiin, ja nyt vain yritän venytellä kipeitä lihaksiani huomiseksi kuntoon: nimittäin kauden ensimmäiset kisat odottavat Vaalassa. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

ps. Vielä pieni mummoilu-uutinen. Aaduska oli oppinut nousemaan istumaan ukkilassa ollessaan. Kyllä oli nohevaa tyttöä!

Flunssa (mutta ihan tavallinen sellainen)

Nyt se sitten iski, kunnon kevätflunssa. Kaatoi ihan petin pohjalle asti pariksi päiväksi. Hyvässä vauhdissa oleva kunnon kohotus sai nyt jäädä muutaman päivän tauolle. Viime lauantain pitkän lenkin jälkeen en tehnyt mitään liikuntaan viittaavaakaan neljään päivään. Noihin neljään päivään olisi normaalioloissa mahtunut (ainakin) yhdet iltarastit, yksi Cooperin testi ja yksi jumppa. Kyllä risoo! Mutta, ehkä tämä oli elimistön oma keino kertoa, että relaa vähän, kukapa tietää? No, tänään sitten otin jo riskin, ja kävin perheen naisväen yhteisellä kävely-/vaunulenkillä Kaupunginlammella. Ehkäpä pikkuhiljaa taas elämä voittaa.

Alkuviikolla onkin ollut aikaa perehtyä television tarjontaan tuolla sohvan pohjalla lusmutessa. Täytyy kyllä valitettavasti todeta, että kovin paljon hurrattavaa ei sillä rintamalla ole. Nimittäin ellei lukuun oteta muutamaa brittisarjaa, jotka joko osuvat juuri minun kuivakkaan huumorintajuuni, tai vaihtoehtoisesti esittelevät kauniita Yorkshiren nummimaisemia ryyditettyinä esimerkiksi sairaaladraamalla. Luulen, että jos joskus kyllästyn asustelemaan täällä rakkaassa kotimaassani, otan suunnaksi Brittein saaret.

Toinen maa, josta voisin kuvitella itseni löytäväni, on Viro. Virolaisissa on paljon samaa meidän suomalaisten kanssa, mutta lisäksi balttilaisuus tuo oman mausteensa kansanluonteeseen. Pidän myös viron kielestä, ja alkeita siitä on jo opiskeltukin. Tällä viikolla luin myös vihdoin Sofi Oksasen palkitun Puhdistus-teoksen. Se tuo Viron historian raakuuden esiin naisten näkökulmasta erittäin realistisella tavalla. Oksanen on armoitettu kynänkäyttäjä, eikä hän suotta ole noussut maamme eturivin kirjailijaksi. Pitkästä aikaa kädessäni oli kirja, joka oli pakko lukea yhdellä kertaa alusta loppuun.

Ehkäpä ensi kesänä Viro kutsuu taas lomailemaan, kuka tietää?

Kevättä ilmassa

Ilmat ovat todella suosineet vapun viettäjiä tänä vuonna. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja lämmintä oli täällä Kainuussakin pitkälti toistakymmentä astetta. Nautiskelimme tänään tyttären kanssa ensimmäistä kertaa tälle keväälle lounaasta omalla patiolla. Voisin melkein olla sitä mieltä, että tämä on paras aika vuodesta. Koko ihana kesä on vielä edessä, saa ottaa kesävaatteita pikkuhiljaa käyttöön ja vastaavasti pakkailla toppatakkeja kesäteloille. On sellainen tunne, että on selättänyt jotain todella suurta, kun on taas yhdestä pimeästä talvesta yli päästy. Rakastan kevättä!

Vietin iltapäivän tyttäreni ja Aaduskan kanssa. Aaduska on kehittynyt sosiaalisesti huimasti viime viikkoina. Hän on kiinnostunut kaikesta ja nyt, kun liikkuminenkin on kehittynyt, hän alkaa jo päästä tutustumaan ympäristöönkin uudella tavalla. Huomasin tänään, että ehkä mummun pitäisi nostaa kukat nyt viimeistään jonnekin vähän korkeammalle. Myös ääntely on alkanut kehittyä, ja puhetta enteileviä mamama- ja ätätätä-sanoja tuleekin jo melko tavalla. Kaikki mietimme tietenkin, mikähän mahtaa olla se ensimmäinen oikea sana, joka sieltä pikku suusta putkahtaa.

Kaunis ilmaa antaa virtaa myös liikuntaan. Tänään kävin juoksemassa 16 kilometriä ihailemassa kaunista Paltaniemen kylää. Lonkat kipeytyvät, mutta muuten juoksu kulkee hyvin. En tiedä, auttaisiko tossujen vaihto lonkkakipuun. Yleensä se onneksi hellittää muutaman viikon kovalla alustalla juoksemisen jälkeen. Ilmeisesti tässä iässä talven aikana nivelet ehtivät jo vähän rapistua.

Suunnistuskausikin tuli avattua viime viikolla. Olipa hauskaa vetää taas pitkästä aikaa nastarit jalkaan ja kaivella kompassit ja emitit esille. Vaikka ekat iltarastit ovatkin korttelirastityyppistä sprinttailua, ei se intoa laimenna. Ja ensi viikolla päästäneen jo näilläkin korkeuksilla oikeaan metsään kirmaamaan. Tästä se kausi lähtee käyntiin!

Lomailua

Vihdoinkin on tullut aika irrottautua työn tohinasta ainakin joksikin aikaa. Ensin pääsiäisen pitkä viikonloppu ja nyt vielä ruhtinaallinen viikon loma siihen päälle. Loma tekee kyllä ihmiselle ihmeitä. Jo nyt tuntuu, että elämänhallinta alkaa taas pikku hiljaa palautua sille tasolle, missä sen pitäisi normaalistikin olla. On kerrankin aikaa tehdä kotona niitä pieniä juttuja, jotka normaalin työviikon aikana siirtää jatkuvasti tuota tuonnemmaksi. Olen päättänyt tehdä loman aikana yhden (ja vain yhden) rästihomman päivässä. Muun ajan käytän liikuntaan ja mummoiluun - pääasiassa. Ja hyvin on tähän asti toiminut: olen saanut siivottua, kirjoitettua yhden pöytäkirjan, laitettua talousseurannan ajan tasalle jne.

Ja hengen kulttuuriakin olen lomalla harrastanut: kävimme tyttären kanssa Kajaanin kaupunginteatterissa katsomassa Reko Lundánin näytelmän Tarpeettomia ihmisiä. Todella ajankohtainen vaikka ajoittain jopa ahdistavakin teos. Näytelmä herätti ajatuksia siitä, onko meidän arvomme kiinni työstä. Entä ne, jotka eivät saa työpaikkaansa pitää? Toisena teemana esiin nousi parisuhdeväkivalta. Kirjailija itse puhuu teoksen esipuheessa "laajennetusta itsemurhasta, jossa mies tappaa itsensä lisäksi vaimonsa ja koko perheensä". Koskettava toteutus nostatti aika ajoin kyyneleet silmiin, täytyy tunnustaa.

Mutta takaisin iloisempiin aiheisiin: liikuntaa on tullut harrastettua kiitettävästi. Tosin aloitin lomani torstaina kokohieronnalla Hieronta- ja kuntopalvelu Roseriassa, jonka vuoksi pidin perjantaina lepopäivän liikunnasta. Hieronta teki terää, ja Päivi löysi mm. takareisistä jumeja, jotka onneksi helpottivat käsittelyssä. Lepopäivän jälkeen olo oli kuin uudesti syntyneellä.

Sunnuntaina juoksin kympin matalalla sykkeellä, ja ensimmäistä kertaa tälle keväälle sykkeet myös pysyivät aisoissa. Olisikohan kunnossa oikeasti tapahtunut jotakin kehitystä? Kaiken lisäksi juoksu tuntui todella hyvältä. Lenkkiä olisi voinut jatkaa pidemmällekin. Maanantaina oli vuorossa kuntosali pitkästä aikaa, ja illalla vielä reipas juoksulenkki. Tänään tein taas pidemmän lenkin, tällä kertaa nautiskelin vaunuttelusta Aadan kanssa. Mummun mussukka tuhisi untaan tyytyväisenä vaunuissa, kun minä paahdoin menemään pitkin kävelyteitä. Tätä vauhtia viikosta tulee ennätysviikko harjoittelun määrässä mitaten, mikä kieltämättä oli tämän loman tarkoituskin.

Oi ihana huhtikuu

Viikonloppuna ilmojen haltija todella suosi ulkoilijoita. Hiihtokilometrejä jäällä kertyi lähemmäs puolisensataa. Eilen hiihtelin Nuasjärvellä Rimpilännimen jäälatua, joka oli minulle uusi tuttavuus (mutta hieno sellainen). Menomatkalla vähän vastatuuli vaivasi, mutta takaisin pääsinkin pudottelemaan sitten myötätuulessa. Matkan varrelle sattuu myös Rehjan saari, jonne olikin moni suunnannut kaunista lauantaipäivää viettämään yksin tai perheen kanssa.

Tänään sitten yhdistin sukuloinnin ja ulkoilun. Ajoin autolla Paltamoon vanhempieni luokse, josta lähdin Oulujärvelle hiihtämään. Hiihdin järven yli Paltaniemelle ja takaisin. Huikean upea jäälakeus, jota saaret siellä täällä koristavat. Suosittelen elämyksiä kaipaaville. Pari tuntia meni kuin siivillä.

Huomasin viikonloppuna, että Kainuun ulkoilukartta on oiva apuväline uusia latuja etsivälle. Kartasta löytyvät kaikkien Kainuun kuntien ladut ja muutkin ulkoiluverkostot. Taitaa vaan tänä keväänä tulla kiire, jos meinaa kovin monet uudet ladut vielä testata. Sen verran lämpimästi aurinko tänään paisteli. Mutta eipä hätää, äsken kolahti sähköisestä postiluukusta oman suunnistusseuran tiedote, jossa kerrottiin, että iltarastit alkavat 23.4. Metsä siis kutsuu!

Esiintymisvalmiuksia ja oppimisvaikeuksia...

... on mahtunut minun viikkoni. Ensiksimainitusta saimme työpaikan henkilöstöpäivässä oikein aimopläjäyksen neuvoja ja malleja, kun meille esiintyi näyttelijä Tuija Piepponen "Elekielellään". Suosittelen tätä, jos olet etsimässä hauskaa, mutta ajattelemaan pakottavaa ohjelmaa johonkin tilaisuuteen. Hersyvän naurun säestyksellä saimme pohtia esimerkiksi esiintymisjännitystä ja sitä, miten käyttäydymme vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tuija on aito suomalainen esiintyjä, oikea komedienne.

No, sitten tänään tulikin kuunneltua vähän vakavampia aiheita. Osallistuin Opekon järjestämään maahanmuttajaopetuksen koulutukseen, ja aiheenamme tänään olivat oppimisvaikeudet. Tärkeää asiaa, jossa ei varmaan kouluttajanakaan koskaan voi tulla valmiiksi. Maahanmuuttajat ovat erittäin haastellinen, mutta kasvava asiakasryhmä myös aikuiskoulutuksen puolella. Yksi pohdittava asia on varmasti myös se, kuinka saamme työnantajien asenteet myönteisiksi maahanmuuttajia kohtaan. Taloudellinen tilanne tulee olemaan vuoden - parin päästä taas nousujohteinen, joten työvoimasta tulee olemaan entistä enemmän kysyntää. Siihen kannattaisi varautua jo nyt. Riittävän kielikoulutuksen tarjoaminen on varmasti yksi asia, jolla voimme maahanmuuttajien työllistymistä parantaa, mutta minusta tuntuu, että suurin tulppa työllistymiselle edelleen ovat työnantajien asenteet.

Liikuttuakin on tällä viikolla tullut. Tiistaina osallistuin työpaikan hiihtokilpailuihin. Ajassa en tainnut kovinkaan hyvin pärjätä, mutta onnekseni voittaja arvottiin ja minusta tuli kultamitalisti. Paras urheilusuoritukseni moneen vuoteen ;) Eilen oli juoksulenkin vuoro. Reilu tunti pitkin kävelyteitä (ei kyllä tehnyt lonkalle oikein hyvää). Paino on pudonnut viikon aikana kilon, josta voin osaltaan kiittää varmasti netistä löytämääni kalorilaskuria. Eli kesä, kesä, täältä tullaan!

Jotain uutta välillä

Silloin tällöin tekee hyvää kokeilla jotain uutta juttua. Tämän viikonlopun uusi juttuni oli hiihtosuunnistuksen ihmeelliseen maailman tutustuminen. Oman seuran seurapäivän yhteydessä lauantaina oli mahdollisuus tehdä hisu-harjoitus, jonka valmennusvastaavamme Jari oli oivallisesti laatinut. Aluksi suhtauduin ajatukseen vähän epäröiden: minulla on ollut hisusta sellainen kuva, että siinä suurinpiirtein kontataan lumihangessa sukset kainalossa rinteitä ylös. No, ehkä Jari oli ottanut huomioon myös meidät aloittelijat, koskapa ihan tuollaista kokemusta en onneksi saanut. Täytyy sanoa, että tykästyin hommaan siinä määrin, että katselen jo seuraavaa mahdollisuutta tätä lajia harrastaa. Mutta muutamia huomioita tein:
1) sukset saisivat olla riittävän lyhyet ja
2) hauiksessa saisi olla hiukka enemmän papua.
Luulen, että hisusta voisi saada innostusta talvikauden harjoitteluun. Se kun tuppaa ainakin meitsillä jäämään vähän vähemmälle.

Lauantaina meitä helli myös kevään kaunein ilma: pakkasta muutama aste ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tänään sitten etelä-Suomen lumisateet ehtivät tänne Kainuun korkeudellekin. Onneksi ennätin aamulla käydä vielä 13 km lenkin hiihtämässä. Tämän viikon liikuntamäärään (ja laatuun myös) olen kohtuullisen tyytyväinen. Mutta vielä voisi määrää lisätä, etenkin tässä kesää kohden mentäessä.

Sunnuntaihini kuului lisäksi siivousta, jota en sattuneesta syystä ollut ehtinyt aikaisemmin viikolla pois hoidella. Urakan jälkeen kävin moikkaamassa tyttären tytärtä Aadaa. Hän oli ollut viikonlopun ukkilassa, ja oli iloinen (jälleennäkemisestämme toivon minä). Aadalta tankkasin virtaa ensi viikon töihin, joihin tässä jo henkisesti alan valmistautua.

Mietteitä viikon varrelta

Viikko on taas täysi (arkiviikko siis). Tosin minulla on koko ajan tunne, että nyt on jo lauantai, koska olen viettänyt tänään lomapäivää. Ihana aurinkoinen ilma suosi minun loman viettoani. Aloitin aamun hiihtoladulla. Pertsaa pitkästä aikaa. Olen vieroksunut perinteistä hiihtoa, koska suksien pidon kanssa on ollut aina niin ja näin. Mutta nyt voitelu oli osunut täydellisesti nappiin, kiitos taas Urheilu-Ampan. Nautin mukavasta kympin lenkistä seuranani muutama eläkeläinen. Eläkeläiset ovat mukavaa seuraa ladulla, koska he vähintään tervehtivät, ja monet juttelevatkin. Heillä on aikaa, eikä siellä mennä veren maku suussa. Heille myös liikunnan sosiaalinen puoli on ilmiselvästi tärkeää.

Loppupäivän vietinkin sitten ex-sukulaisteni (kummallinen ilmaisu sinänsä) kanssa. Ex-sukulaisilla tarkoitan entistä miestäni sekä hänen sukuansa. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa. Olen onnellinen siitä, että välimme ovat hyvät siitä huolimatta, että mieheni kanssa aikoinaan eroon päädyimme. Ehkä siksi tuo termi 'ex-sukulainen' ei oikein riitäkään kuvaamaan suhdettamme. Käsitän heidät tavallaan vieläkin sukulaisiksi, ja toivoakseni tunne on molemminpuolinen. Nautimme tänään yhdessä mm. hirven sisäfileetä, mikä minulle ei olekaan jokapäiväistä herkkua. Osaltaan siksi, että syön punaista lihaa nykyään aika vähän, ja toisaalta siksi, koska en itse metsästä. Mutta hyvältä maistui.

Takana on aika vauhdikas viikko. Töissä tavallista kiirettä, ja lisäksi kahtena iltana kokouksia. Kevät on tällaiselle yhdistysihmiselle kiireistä aikaa. Tiistaina kokoustimme Sotilaskotiyhdistyksen kevätkokousta. Minulle myönnettiin siellä jäsenmerkki, jonka saavat kaikki yhdistyksen jäsenet, jotka ovat suorittaneet peruskoulutuksen. Merkki on historiallinen: se on otettu käyttöön jo vuonna 1927. Myös merkin luovutustilaisuus oli hieno: puheenjohtajamme puhui tekemämme vapaaehtoistyön tärkeydestä. Meille sisarille varusmiesten, vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevien naisten ja reserviläisten hyvinvoinnista huolehtiminen on sydämen asia. Olen edelleen innoissani uudesta harrastuksestani.

Vanhan harrastuksen lämmittelyä

Tulipa käytyä mutkamäessä pitkästä aikaa. Aikoinaan laskettelu kuului olennaisena osana talviini, mutta nyt on mennyt jo useampi vuosi niin, että olen käynyt ehkä yhden kerran talvessa mäessä taikka en ollenkaan. Nyt kuitenkin oli tarjolla hyvää seuraa, jota ilman laskettelukaan ei ole mistään kotoisin. Porukassa oli mukana mm. kummipoikani (6 v.), joka laskettelee jo kuin vanha tekijä sekä mummun mussukka, joka kylläkin vietti lähes koko kolme tuntia unten mailla, mitä nyt välillä vähän ruokaa tankkasi.

Mutta lasketteluun: yllättävää kyllä, homma tuntui heti ensimmäisestä laskusta alkaen jaloissa. Lähinnä polvissa ja etureisissä. Lihaskunto on varmasti muuten hyvä, mutta joka kerta uudessa lajissa löytyy myös "uusia lihaksia". Ja hyvä niin.

Kohteenamme oli rinnekeskus Paljakka, joka on mukavan rauhallinen paikka perheille. Tänään siellä oli todella väljää ja ilmakin oli suosiollinen. Oikeastaan ainoa asia, josta voisin Paljakalle antaa miinuksen on se, että ravintolassa jätteitä EI LAJITELLA, joka nykyaikana tuntuu todella kummalliselta. Mutta heillä lienee syynsä.

Muuten viikon osalta liikunta jäi vähemmälle kuin oli tarkoitus. Eli edelleen jäi petrattavaa ensi viikolle. Katsotaan, mitä keksitään!

Mummoilemassa taas

Torstaissa ollaan jo menossa, viikot kohti kesää vierivät vauhdilla, mikä on todella mukavaa harrastusten kannalta. Kohta alkaa nastareiden etsintä ja muiden vermeiden virittely, jess! Eilen panostin lihaskuntoon työpaikan jumpassa. Meillä on erittäin hyvä Vive-ohjaaja pitämässä jöötä meille jumppaajille. Viven ohjauksessa teimme harjoituksia painoilla jaloille, selälle ja yläkropalle. Päälle vielä venyttelyt ja ihana rentoutus, jonka aikana olinkin sitten jo lähes unten mailla. Työpaikkamme on edistyksellinen työhyvinvointiasioissa ja tarjoaa meille esimerkiksi ilmaisen jumpan viikottain sekä useita ilmaisia kuntosalivuoroja. Osaltaan kiitos kuuluu työpäikan HHV-tiimiläisille, jotka toimintaa organisoivat. En tiedä, miten tavallista tämä on, mutta itse pidän sitä tosi hienona juttuna, jonka pitäisi kannustaa ihmisiä pitämään huolta itsestään ja työkunnostaan.

Olen tällä hetkellä lapsenlikkana tyttären tyttärelleni (hän nukkuu nyt päikkäreitä, muuten kirjoittaminen ei kyllä onnistuisi). Siis mukavaa vaihtelua työpäivään. Käväisin aamulla töissä hoitamassa muutaman jutun, ja iltapäiväksi menen taas työpaikalle. Mutta kyllä tämä mummuna toimiminen vie sentään voiton. Olisinkin valmis kokopäivätoimiseen mummutteluun, jos se taloudellisesti vain olisi mahdollista. Ehkäpä joku kaunis päivä niin onkin.

Pääsin viime viikonloppuna kuuntelemaan erityisopettaja, isä Simo Röntyä, kun hän piti esitelmän siitä, kuinka isovanhemmat voivat toimia sukupolvien ketjun rakentajana. isä Simolla on monia hyviä ajatuksia siitä, miten isovanhemmat voivat siirtää lapsenlapsilleen arvoja ja perinteitä ihan normaalissa arkipäiväisissä asioissa. Parhaimmillaan tämä sukupolvet ylittävä kanssakäyminen onkin sitä, että tehdään tavallisia juttuja yhdessä. Siinä voi sitten kertoilla lapselle, miten asiat ovat ajan myötä muuttuneet, ja myös siitä, mitä itse ajattelee asioista. Yhdessä tekeminen myös kertoo mielestäni parhaiten siitä, että välitämme toisistamme. Eikä tässä isovanhempi - lapsenlapsi -suhteessa suinkaan isovanhempi ole aina se antava osapuoli. Itse ainakin koen saavani monin verroin enemmän tästä suhteesta, kuin pystyn antamaan. Jos maailmassa meno on liian hektistä, tulen hetkeksi tänne pienen tyttären luokse, ja ihme tapahtuu joka kerran: rauhoitun. Mikä onkaan sen arvokkaampi asia tällä hetkellä?

Viikonlopun mietteitä

Viikonloppu on taas takana. Kuten arvelinkin, lauantaina jouduin käymään vielä töissä. Mutta hyödynsin työmatkat sauvakävelemällä ne. Siitä tulikin puolentoista tunnin mukava lenkki ja paluumatkalla jopa aurinkoisessa säässä. Tänään kävin juoksemassa 55 min. Yritin tarkoituksellisesti pitää hidasta vauhtia, ja syke pysyttelikin alle 160, paitsi lopussa, kun piti päästä ohi parista reippaasta koiranulkoiluttajasta. Fiilis on hyvä: tälle viikolle tuli neljä kuntoilukertaa, yhteensä 4 tuntia 20 minuuttia, josta 38 % juoksua, 35 % sauvakävelyä ja 27 % hiihtoa (kertoo treenit.net). Lihaskuntoharjoittelu kuitenkin jäi, siihen täytyy yrittää ensi viikolla panostaa.

Ilmoittauduin Kainuun Rastiviikolle, joten yksi konkreetinen tavoite ensi kesälle on jo olemassa. Rastiviikko on kuulunut kesääni 90-luvun alusta (herranen aika, kohta saan varmaan 20-vuotismitalin!!). Se on yksi kesän kohokohdista ja nyt erityisen mukavaksi sen tekee ajatus siitä, että olen saamassa toivottavasti tuleville vuosille kaverin Rastiviikolle: olen nimittäin kahtena kesänä käynyt perhesarjassa suunnistamassa kummipoikani (nyt 6 v.) kanssa, ja toiveissa on, että jälleen tulevana kesänä reissuun lähdetään yhdessä.

Aamulla kävin kirkossa hoitamassa vähän hengellistäkin terveyttä välillä. Meillä onkin täällä varmasti yksi Suomen kauneimmista kirkoista. Kannattaa piipahtaa katsomassa, jos täällä päin liikkuu. Kirkon jälkeen poikkesin vielä moikkaamassa tyttären tytärtä, hän oli parantunut flunssasta, mutta tauti oli valitettavasti siirtynyt äitiin. Niinpä se taitaa olla, että vilustus kiertää yleensä kaikki perheenjäsenet. Itse olen onneksi toistaiseksi säästynyt flunssalta tänä talvena. Yleensä se iskee minuun juuri silloin, kun innostun vähän enemmän treenaamaan, mutta tämä treenikärpäsen purema on ollut poikkeuksellinen siinä suhteessa (onneksi).

Paluu työn ääreen

Tänään siis palasin taas työn ääreen muutaman lomapäivän jälkeen. Paluu sujui suhteellisen kivuttomasti, koska päivä oli niin hektinen, ettei lomafiiliksiä ehtinyt edes kaivata. Huomenna sama meno jatkuu, ja näillä näkymin vielä vähän viikonloppunakin. Mutta tällaisena irtisanomisten talvena yritän ajatella positiivisesti, että minulla on sentään töitä. Ja kyllä minä työstäni nautin, ei sitä varmaan muuten jaksaisikaan. Onneksi kuitenkin hallitus tuli järkiinsä, ja pyörsi pyhät sanansa eläkeiän nostamisesta. Harkitsin jo puoluekannan vaihtamistakin...

Kuntoilusta pidän tänään vapaata ja aion keskittyä lähinnä tv:n katseluun. Ohjelmassa ovat:
- Kuningaskuluttaja
- Kotikatu
- Satuhäät
- Meidän häät

... eli juuri tällaisen keski-ikäisen naisen omaa ohjelmistoa. Tosin en tiedä, miksi olen tuohon torstain häämaratoniin koukkuun jäänyt, kun ei kyseisiä juhlia ole ainakaan omalla kohdalla suunnitteilla.

Ruokaakin laitoin äsken pitkästä aikaa. Itsekseen elellessä ei juurikaan tule isommin kokkailtua. Mutta nyt toteutin aikoinani sisareltani saaman reseptin: keitä pastaa, höyrytä parsakaalia, sekoita aineet ja lisää pestoa. Nam. Eikä ole hirveästi kaloreita, jos malttaa peston kanssa pysytellä aisoissa. Taidan ottaa huomenna jämät lounaaksi töihin.

Hieno päivä

Hieno päivä takana. Sain viettää koko aamupäivän (ja vähän ylikin) tyttärentyttäreni kanssa. Meillä oli oikein lokoisaa: lueskelimme, lauleskelimme, seurustelimme ja tietenkin söimme ja välillä vähän nukuimmekin. Hän kyllä valloittaa minut joka kerta uudelleen olemalla oma aurinkoinen itsensä. Osaan kyllä arvostaa tilannetta, jossa lapsenlapsi asuu samalla paikkakunnalla. Ikävä olisi todella kova, jos he muualle muuttaisivat. Minulle on käynyt varmasti samoin kuin monelle muullekin mummulle ennen minua: aikaisemmin olin sitä mieltä, että koko mummoilu on yliarvostettua, ja mummut vähän höppänöitä. Mutta annas olla, nyt olen kyllä täysin myyty tämän meidän prinsessan vuoksi. Varmasti hän on antanut minulle myös "mummuenergiaa", ja alankin olla sitä mieltä, että monissa asioissa yksi mummu vastaa kahta ei-mummua.



Ennätin kyllä kuntoillakin tänään. Kävin hiihtämässä 13,5 km luistelemalla. Hyvin luisti, mikä voidaan osaltaan laskea kyllä vastavoideltujen suksien ansioksi. Voitelusta huolehti asiantuntevasti Urheilu Amppa, kuten muutaman kerran aikaisemminkin (ja tämä ei ole mikään maksettu mainos). Paikallislehdessä kyseltiin taannoin parhaita suksenvoiteluvinkkejä, ja parikin naisihmistä suositteli hankkimaan oman hovivoitelijan. Mutta ellei sellaista ole saatavilla, niin kannatan kyllä asiantuntijan puoleen kääntymistä.



Ilta menikin sitten oman suunnistusseuran johtokunnassa. Kokouksillamme on tapana venähtää, mutta käsittelyssä oli nytkin tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi seuratyöntekijätuen hakeminen ja vuosikouksen valmistelu. Olen ollut seuran sihteerinä vuoden alusta, ja se on kyllä hyvä näköalapaikka siihen, mitä seurassa tapahtuu. Olen myös sitä mieltä, että toimihenkilöpestejä pitää säännönmukaisesti kierrättää, jotta hommat eivät tule liian raskaiksi. Toisaalta mahdollisimman monen henkilön talkoopanosta tarvitaan, sen avullahan seurat pyörivät.



Niin siis kului tämä lomapäiväni. Huomenna sitten palaan taas työn pariin, ja sitten onkin uudet jutut.

Päivitystä

No niin, hyvin on kunnonkohotuskausi alkanut. Eilen illalla kävin 45 minuutin juoksulenkin (tosin vähän kävelyäkin mukaan mahtui). Syke vaan nousee luvattoman korkealle, joten pitänee tyytyä hetken aikaa vielä kevyempään ja pidempään lenkkiin. Mutta into on kyllä kova.

Tämä ilta menikin sitten muiden harrastusten parissa, olin päivystämässä paikallisessa Sotilaskodissa eli Sotkussa. Kyseessä on verrattain uusi harrastus minulle, mutta olen siihen jo kovasti tykästynyt. Se on toimintaa, jossa voi oikeasti tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ja tulihan siellä myös nautittua 1 kpl niitä ihania, tuoreita munkkeja. Jonka takia pitäisi varmasti huomenna sitten taas terästäytyä liikunnan pariin. Sotkuhommissa olen päässyt vasta tekemään perinteistä kassatyötä, mutta olen kyllä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi myös metsäkeikoille. Se voisi olla mukavaa vastapainoa tälle normaalille kaupunkipäivärytmille. Ja ainakin metsäkeikoilla mukana olleet sisaret kehuvat sitä parhaimmaksi tavaksi nauttia sotilaskotityöstä. Tästä uudesta harrastuksestani saan kiittää työkaveriani Saaraa, joka minut kutsui mukaan. Toivottavasti minä saan itsekin houkuteltua mukaan uusia sisaria.

Kuntoilun ja bloggaamisen aloittelua

Tänään tein taas kerran sen suuren päätöksen: kesäksi kuntoon. Ja jotta se tällä kertaa onnistuisi, päätin myöskin jakaa yritykseni muiden kanssa tässä blogissani. Ehkäpä julkisen nöyryytyksen pelko saa minusta irti enemmän kuntoilun saralla. Itse useita kuntoilublogeja seuranneena tiedän myös, että kohtalotoverin uurastuksesta kuntoilun ruusuisella polulla voi saada itselle vinkkejä ja tsemppiä. Hyvä esimerkki on Suvin kuulumisia. Meillä näyttää Suvin kanssa olevan yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mm. suunnistus. Suvia aion seurata edelleenkin.

Tavoitteenani on saada muutama kilo painoa pois kesäksi. Mutta vieläkin suurempi tavoite on saada kuntoa kohoamaan niin, että voisin osallistua muutamiin juoksu- ym. tapahtumiin ensi kesänä. (Koko) maratonille en sentään vielä havittele, mutta paikallinen soututapahtuma, Jukolan viesti ja puolimaratoni voisivat ainakin olla ohjelmassa.

Tähän saakka olen ollut lähinnä satunnainen liikkuja. Välillä innostun niin, että hiki lentää. Mutta välillä menee viikkoja, että en juurikaan mitään saa tehtyä. Nyt takana on ns. nössöttelyhelmikuu, eli lähinnä sohvan ja työpaikan väliä on autolla sahattu. Siis hyvät pohjat aloittaa!

Kuntoilua aion tehdä monipuolisesti. Tulevina päivinä ja viikkoina aion ainakin:
- hiihtää
- sauvakävellä
- juosta
- kuntosaleilla.

Lisäkannustimena liikkumiselle on maaliskuun alussa alkanut työpaikan kuntokisa, jossa puolen tunnin liikkumisesta saa yhden pisteen, kymmenellä pisteellä kuukaudessa saa yhden arvan, jolla taas voi voittaa matkalahjakortin. Aion olla vahvoilla arvontahetken koittaessa.

Toinen hyvä kannustin (toivottavasti) on treenit.netiin luomani oma treenipäiväkirja. Ehkäpä se innostaa keräämään tunteja ja kilometrejä. Jonkinlainen tarkempi suunnitelmakin olisi varmasti hyvä laatia. Ehkäpä hankkiudun kuntotestiin, jotta saan selville, mistä tässä oikein lähdetään (ja mitä kannattaa tavoitella).

Pahimpia esteitä kuntoilu-urallani tulee varmasti olemaan mukavuudenhaluni. Se täytyy nyt selättää keinolla tai toisella. Toivottavasti lisääntyvä auringonvalo pakottaa minut päivittäin ulos. Toinen este (tai ehkä pelkkä tekosyy) tulee varmasti olemaan kiireinen siviilielämä, johon työn lisäksi kuuluu tukku muita harrastuksia sekä lisäksi ihana tyttärentytär, jolle haluan edelleen antaa aikaani runsaasti. Mutta ehkäpä teemme vaunulenkkejä kevätauringossa.

Näillä fiiliksillä lähdetään siis maaliskuuhun.