torstai 8. lokakuuta 2009

Vertailun vuoksi...

...tutkin myös entisen kotikuntani hieman eri kokoluokan kirjastoa ja sen näkyvyyttä verkossa. Kyseessä on Jyväskylän kaupunginkirjasto. Nettisivujen etusivu on mukavannäköinen, etten sanoisi jopa tyylikäs - houkuttelee tutustumaan sivuihin (ainakin minut). Aukioloajat ja yhteystiedot löytyvät näiltäkin sivuilta helposti.

Aalto-kirjastojen (Keski-Suomen kirjastot) aineistohaku on näkyvän linkin takana, joten se löytyy helposti. Samaa kautta hoituu myös lainojen uusinta. Kirjastojen tietokantoja on kerätty suhteellisen runsaasti ja monipuolisesti linkeiksi, joka eittämättä helpottaa asiakkaan tiedonhakua. Ei tarvitse lähteä seikkailemaan kauemmas nettiin, vaan kaikki tarvittava löytyy näiden samojen sivujen kautta.

Lapset ja nuoret on otettu erityisesti huomioon esimerkiksi sivujen värityksessä. Lisäksi sivuilta löytyy kattavaa tietoa esim. lukudiplomista. Lapsia varten (ja miksipä ei aikuisiakin) Jyväskylän kirjastossa seikkailee myös Hurmilus-niminen kirjastolohikäärme, jolla on jopa oma blogi. Mukavaa! Muidenkin kirjastojen kannattaisi ehkä ottaa lemmikikseen oma lohikäärme.

Nuorille itse kirjaston sivuilla on ehkä vähemmän omia juttuja, mutta linkkien kautta sieltä pääsee NuortenLaturiin, joka on kaupungin tieto- ja neuvontapalvelu nuorille sekä nuorten aloitekanavalle.

Jyväskylän kaupunginkirjastolla on myös lukupysäkki, jossa esitellään uutta kaunokirjallisuutta. Lukupysäkki toimii myös nettisivuilla. Lisäksi sivuilta löytyy hengästyttävä määrä muita kirjallisuusaiheisia linkkejä, joten kirjavinkkaus toimii todella hyvin. Löytyypä sieltä jopa lista niistä sadasta kirjasta, jotka olisi luettava tässä elämässä.

2 kommenttia:

  1. Noista aineistohauista tuli mieleen täällä pk-seudulla toimiva Helmet, joka on aivan ylivoimainen systeemi näin vakiokäyttäjän näkökulmasta. Pieniä tietojärjestelmähikkoja oli välillä, mutta nyt taas järjestelmä muistuttaa palautusajan loppumisesta ja tiedottaa varattujen kirjojen saapumisesta lähikirjastoon. Olen varma että Helmet on tehostanut pk-seudun kirjastojen aineiston käyttöä melkoisesti, ja sen kautta löytyy Pasilan varastokirjastosta hyvinkin harvinaisia tai pienipainoksisia tai vanhoja opuksia.

    VastaaPoista
  2. Kävinpä linkin avulla kurkkimassa Jyväskylän sivuja minäkin. Ensivaikutelma oli kyllä sama kuin yleensä kirjastojen sivuilla, että kauheasti on kaikkea ympätty tarjolle. Mutta hetken kun sivua katselee siitä kyllä löytyy kaikki tarpeellinan helposti. Lapset ja varsinkin nuoret jäävät kirjastojen tarjonnassa todella heikoille, eikä Jyväskylä tee poikkeusta. Siinä meillä kirjastolaisilla olisi paljon kehitettävää. -Minna

    VastaaPoista