Työpaikkaliikuntaa

Hellittihän se flunssakin, vaikka olo alkoi tuntua välillä jo epätoivoiselta. Olisi tehnyt mieli lenkille, mutta oli vain pidäteltävä. Mutta tällä viikolla olenkin saanut korvausta oikein kunnolla. Maanantai-illan vietin vielä ahertaen lauserakenteen tenttiä, joka ei kyllä mitenkään huipusti mennyt. Jätin jopa huolimattomuuksissani yhden tehtävän vastaamatta. Siis minä, joka olen juuri opettanut opiskelijoille, että: "Tenttiin vastaamisen tärkein asia on lukea tehtävänanto huolellisesti." No, tunnettuahan on, että suutarin lapsilla ja niin edelleen ;)

Mutta tiistaina päästin itseni taas irti suunnistuksen merkeissä. Joutenlammen kangasmaastoissa oli mukavaa hortoilla, sillä valitettavasti minun suunnistukseni oli lähinnä sitä. Maasto oli ehkä vähän liian nopea minun taidoilleni, en malttanut kunnolla suunnistaa, joten hukassahan sitä oltiin muutaman kerran. Tein taas, ties monennenko kerran, pyhän päätöksen vauhdin hidastamisesta.

Keskiviikkona oli Flooran päivän kunniaksi vuorossa amk vastaan yliopistokeskus -mittelö Kampussoudussa. Kyse oli ensimmäistä kertaa järjestetystä happeningistä, jossa molempien opinahjojen henkilökunta ja opiskelijat kisasivat joukkuemölkyssä, köydenvedossa ja soudussa. Itse olin amk:n soutujoukkueessa. Ilma ei meitä suosinut, välillä tuli rakeita taivaan täydeltä, mutta kisat saatiin käytyä läpi, ja hip hei: voitimme koko roskan 4 - 0! Soutaminen oli hauskaa, ja porukkamme souti hyvin yksiin. Suurin kiitos hyvin menneestä veneretkestä kuuluu kuitenkin perämiehellemme Mikolle, joka hoiti homman kotiin erittäin ammattitaitoisesti.

Torstaina työpaikkaliikunta sen kun jatkui. Kainuun Liikunta oli järjestänyt yhteistyötahoineen työpaikkaliikunnan iltapäivän Kainuun Prikaatilla. Aluksi saimme kuulla Suomen Mielenterveysseuran eläkkeelle jäänyttä puheenjohtajaa Pirkko Lahtea, joka puhui erittäin asiantuntevasti työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Lahti muistutti meitä muun muassa yhteisten kahvihetkien tärkeydestä työpaikoilla. Tunsin heti piston sydämessäni, sillä joskus kiireessä tulee töissä vain haettua keittimestä kupillinen omaan työhuoneeseen ja hörpittyä se siinä kiireen lomassa konetta hakatessa. Mutta tästä lähtien yritän parantaa tapani. Monta muutakin tärkeää asiaa Lahti nosti esille.

Lahden jälkeen estradille nousi ikinuori Aira Samulin, joka laittoikin heti meidät notkistelemaan itseämme luentosalissa. Aira oli oma hersyvä itsensä, mutta täytyy tunnustaa, että minulle jäi hiukkasen epäselväksi hänen roolinsa työhyvinvoinnin kannalta. Eläkeläisten hyvinvoinnista ja kuntoilusta hän olisi ollut kyllä oikea persoona puhumaan. Mutta kuten Kainuun Sanomien kuvastakin näkyy: Aira Samulin sai yleisön hyvälle tuulelle.

Asiallisen ohjelman jälkeen olikin vuorossa sitten päivän liikuntapläjäys. Osallistuimme spinningiin (45 min.), kahvakuulaan (45 min.) ja haavipalloon (45 min.). Näistä kaksi viimeistä olivat minulle uusia tuttavuuksia. Kahvakuulaan tykästyin. Se vaikutti erittäin tehokkaalta harjoittelumuodolta. Ilmankos sitä ovatkin venäläiset voimamiehet aikoinaan harrastaneet. Kahvakuula näyttäisi olevan pienen surveyn perusteella voimalla tulossa lihaskuntoharjoitteluun, enkä ihmettele sitä lainkaan. Se on, kuten jo todettiin, tehokas, mutta sen lisäksi yksinkertainen ja monipuolinen harjoitteluväline. Yllätyksekseni huomasin, että Suomessa on jopa oma kahvakuulayhdistys.

Toinen uutuus oli siis haavipallo. Se ei minua ihan yhtä paljoa vakuuttanut, kuin kahvakuula. Minun (vähän likinäköinen) pallosilmäni ei oikein sovellu joukkuepallotteluun. Mieleeni palasi kouluajoilta muistikuvia, jossa juoksen aikani kuluksi kenttää päästä päähän, kun kukaan ei kuitenkaan minulle palloa syötä. Ja jos joku erehtyy syöttämään, niin kiinni sitä en ainakaan saa. Ymmärsin taas kerran sen, miksi en ole joukkuepallopeli-ihmisiä vaan enemmänkin yksin puurtaja. Mutta haavipallosta eli lacrossesta kiinnostuneillekin oma yhdistys löytyy.

Mutta takaisin torstaipäivään. Tekisi mieleni sanoa kuten ostoskanavan setä: "Eikä tässä vielä kaikki". Päätin nimittäin lähteä vielä sotkussa nautittujen maukkaiden munkkikahvien voimalla suunnistamaan. Se oli kyllä varsinainen tyhjennysharjoitus. Vimpelin vaaran rinteillä nähtiin loppumatkasta nelivedolla etenevä Tuula. Oli nimittäin energiat sen verran vähissä, että radasta selviäminen teki tiukkaa. Kyllä tuollainen kolmen ja puolen tunnin liikuntamaraton on minun kuntoiselleni ihmiselle hiukan haastavaa. Mutta siitäkin selvittiin, ja nyt vain yritän venytellä kipeitä lihaksiani huomiseksi kuntoon: nimittäin kauden ensimmäiset kisat odottavat Vaalassa. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

ps. Vielä pieni mummoilu-uutinen. Aaduska oli oppinut nousemaan istumaan ukkilassa ollessaan. Kyllä oli nohevaa tyttöä!

Flunssa (mutta ihan tavallinen sellainen)

Nyt se sitten iski, kunnon kevätflunssa. Kaatoi ihan petin pohjalle asti pariksi päiväksi. Hyvässä vauhdissa oleva kunnon kohotus sai nyt jäädä muutaman päivän tauolle. Viime lauantain pitkän lenkin jälkeen en tehnyt mitään liikuntaan viittaavaakaan neljään päivään. Noihin neljään päivään olisi normaalioloissa mahtunut (ainakin) yhdet iltarastit, yksi Cooperin testi ja yksi jumppa. Kyllä risoo! Mutta, ehkä tämä oli elimistön oma keino kertoa, että relaa vähän, kukapa tietää? No, tänään sitten otin jo riskin, ja kävin perheen naisväen yhteisellä kävely-/vaunulenkillä Kaupunginlammella. Ehkäpä pikkuhiljaa taas elämä voittaa.

Alkuviikolla onkin ollut aikaa perehtyä television tarjontaan tuolla sohvan pohjalla lusmutessa. Täytyy kyllä valitettavasti todeta, että kovin paljon hurrattavaa ei sillä rintamalla ole. Nimittäin ellei lukuun oteta muutamaa brittisarjaa, jotka joko osuvat juuri minun kuivakkaan huumorintajuuni, tai vaihtoehtoisesti esittelevät kauniita Yorkshiren nummimaisemia ryyditettyinä esimerkiksi sairaaladraamalla. Luulen, että jos joskus kyllästyn asustelemaan täällä rakkaassa kotimaassani, otan suunnaksi Brittein saaret.

Toinen maa, josta voisin kuvitella itseni löytäväni, on Viro. Virolaisissa on paljon samaa meidän suomalaisten kanssa, mutta lisäksi balttilaisuus tuo oman mausteensa kansanluonteeseen. Pidän myös viron kielestä, ja alkeita siitä on jo opiskeltukin. Tällä viikolla luin myös vihdoin Sofi Oksasen palkitun Puhdistus-teoksen. Se tuo Viron historian raakuuden esiin naisten näkökulmasta erittäin realistisella tavalla. Oksanen on armoitettu kynänkäyttäjä, eikä hän suotta ole noussut maamme eturivin kirjailijaksi. Pitkästä aikaa kädessäni oli kirja, joka oli pakko lukea yhdellä kertaa alusta loppuun.

Ehkäpä ensi kesänä Viro kutsuu taas lomailemaan, kuka tietää?

Kevättä ilmassa

Ilmat ovat todella suosineet vapun viettäjiä tänä vuonna. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja lämmintä oli täällä Kainuussakin pitkälti toistakymmentä astetta. Nautiskelimme tänään tyttären kanssa ensimmäistä kertaa tälle keväälle lounaasta omalla patiolla. Voisin melkein olla sitä mieltä, että tämä on paras aika vuodesta. Koko ihana kesä on vielä edessä, saa ottaa kesävaatteita pikkuhiljaa käyttöön ja vastaavasti pakkailla toppatakkeja kesäteloille. On sellainen tunne, että on selättänyt jotain todella suurta, kun on taas yhdestä pimeästä talvesta yli päästy. Rakastan kevättä!

Vietin iltapäivän tyttäreni ja Aaduskan kanssa. Aaduska on kehittynyt sosiaalisesti huimasti viime viikkoina. Hän on kiinnostunut kaikesta ja nyt, kun liikkuminenkin on kehittynyt, hän alkaa jo päästä tutustumaan ympäristöönkin uudella tavalla. Huomasin tänään, että ehkä mummun pitäisi nostaa kukat nyt viimeistään jonnekin vähän korkeammalle. Myös ääntely on alkanut kehittyä, ja puhetta enteileviä mamama- ja ätätätä-sanoja tuleekin jo melko tavalla. Kaikki mietimme tietenkin, mikähän mahtaa olla se ensimmäinen oikea sana, joka sieltä pikku suusta putkahtaa.

Kaunis ilmaa antaa virtaa myös liikuntaan. Tänään kävin juoksemassa 16 kilometriä ihailemassa kaunista Paltaniemen kylää. Lonkat kipeytyvät, mutta muuten juoksu kulkee hyvin. En tiedä, auttaisiko tossujen vaihto lonkkakipuun. Yleensä se onneksi hellittää muutaman viikon kovalla alustalla juoksemisen jälkeen. Ilmeisesti tässä iässä talven aikana nivelet ehtivät jo vähän rapistua.

Suunnistuskausikin tuli avattua viime viikolla. Olipa hauskaa vetää taas pitkästä aikaa nastarit jalkaan ja kaivella kompassit ja emitit esille. Vaikka ekat iltarastit ovatkin korttelirastityyppistä sprinttailua, ei se intoa laimenna. Ja ensi viikolla päästäneen jo näilläkin korkeuksilla oikeaan metsään kirmaamaan. Tästä se kausi lähtee käyntiin!