Virkistäisinkö vanhan harrastuksen?

Sattumoisin eksyin seitsemän (!) vuotta sitten aloittamani (ja lopettamanikin) blogin sivuille ja mietin, josko jatkaisin siitä, mihin silloin joskus vuonna 2009 jäin. Ensinnäkin on uskomatonta, miten nopeasti nämä vuodet ovat menneet. Vuonna 2009 ensimmäinen lapsenlapseni oli vuoden ikäinen. Nyt heitä on jo kaksi, ja molemmat ovat jo näppäriä pikkutyttöjä; toinen jo koululainen ja toinenkin kohta eskari. Siinä kohti elämä on kohdellut minua armollisesti; on ollut ihanaa saada seurata heidän kasvuaan ja kehitystään. Tuntuu, että päivä päivältä he ovat tärkeämpiä minulle.

Yksi asia, mikä ei näytä muuttuneen, on halu ja into liikkumiseen. Edelleen odotan innolla ensi viikolla alkavaa suunnistuskautta ja suunnittelen kesän kisaohjelmaa. Toivon mukaan saan jo mummutettavatkin mukaan suunnistamaan. Tänä talvena kävin muuten ensimmäistä kertaa suunnistamassa talvikaudella ulkomailla, Portugalin rastiviikolla. Mikäli mahdollista, siitä tulee kyllä vuosittainen perinne minulle. Viikko katkaisi ihanasti sydäntalven ja toi kevään himpun verran lähemmäs.

Entäs työrintamalla sitten? Saman työnantajan palveluksessa edelleen, mutta paljon muutoksia on kyllä matkalla tapahtunut. Parit YT:t ja yksi konsortioyhdistyminen. Edelleen kuitenkin olen sitä mieltä, että työnantajani on yksi parhaista. Se on mahdollistanut oman kehittymiseni ja tarjonnut erilaisia vaihtoehtoja. Olen mm. päässyt tutustumaan eMentorointiin ESR-hankkeessa, jossa kehitämme mentorointikoulutusta amk-opiskelijoille ja alumneille. Tällä hetkellä toiveenani on siirtyä osa-aikaisesti opetustyöhön ensi syksystä alkaen, ja työnantaja on vihreää valoa jo näyttänytkin. Eli kyllä viisikymppinenkin voi uudistua työssään!